Filosofian alku on siinä, että ystävystyy viisauden kanssa. Ystävä on ihminen, jonka olen joskus tavannut, ja jota olen oppinut tuntemaan vähä vähältä paremmin. Tarinamme ovat pikkuhiljaa kietoutuneet yhteen.

Ystävässä on kaksi aarretta. Hänen kanssaan on ilo viettää aikaa. Hänen kanssaan mennään elokuviin, jätskille tai jääkiekko-otteluun. Tai vaikkapa pelkälle kävelylle. Hänen kanssaan voi puhua melkeinpä mistä tahansa asiasta. Toinen aarre on, että ystävältä voi pyytää apua. Hänet voi kutsua muuttoapuun, kun muutan uuteen kaupunkiin. Ja kun hän kysyy mitä minulle kuuluu, minun ei ole pakko vastata joka kerta “Kiitos, ihan hyvää.”. Kun pinnan alla kuohuu, siitä on lupa puhua, ja ystävä on silloin kuuntelevana korvana.

Viisaus on oman määritelmäni mukaan ymmärrystä siitä, miten tämä elämä toimii. Siihen kuuluvat niin luonnonilmiöt kuin ihmismieli ja yhteiskunta, ja lukuisat muut asiat. Filosofin eli viisauden ystävän tunnistaa siitä, että hän on utelias. Hän nauttii siitä, että hän saa ottaa asioista selvää. Mikä sitten erottaa hänet nörtistä? Se, että kaiken uteliaisuuden taustalla on halu elää hyvää elämää, ja mahdollisesti auttaa muitakin samaan suuntaan. Uteliaisuus on ilo itsessään, mutta myös tie onnellisuuteen ja mielenrauhaan. Tällä tavalla viisaus tarjoaa apuaan sinulle.

Filosofille elämä on ihmeiden pohjaton lähde.